ti-su klo 12-17
Näyttelyn nimi viittaa paikkaan, Harakan saareen, jonka Taiteilijatalossa Virpi Vesanen-Laukkasella on työhuone. Se viittaa myös tapaan tehdä taidetta, ei uraa kulkien, vaan haarautuvia polkuja seuraten. Haarautuvia polkuja on toinen osa taiteilijan retrospektiivia. Ensimmäinen osa, Kohtaamispisteitä, oli esillä Jyväskylässä Suomen käsityön museossa aiemmin tänä vuonna.
Näyttelyssä on esillä muun muassa värikkäitä, suurikokoisia painettuja taidetekstiileitä 1990-luvulta sekä kierrätetyistä koruista, vaatteista ja karamellipapereista tehtyjä teoksia 2000-luvulta. Näyttelytiloina ovat Galleriat Lennätin ja Kasematti IV. Lisäksi teoksia on esillä Luontotalossa sekä Taiteilijatalon laboratoriotilassa. Näyttelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus.
Virpi Vesanen-Laukkanen on työskennellyt neljällä eri vuosikymmenellä. Hän valmistui tekstiilitaiteilijaksi Taideteollisesta korkeakoulusta 1983. Samana vuonna hän osallistui ensimmäiseen ryhmänäyttelyyn. 7 nuorta tekstiilitaiteilijaa oli esillä Kluuvin galleriassa Helsingissä. Tänä vuonna hänen teoksiaan on esillä Jyväskylän lisäksi yksityisnäyttelyssä Kobessa Japanissa sekä ryhmänäyttelyissä Tukholmassa, Kuopiossa ja Joensuussa. Tekstiiliteosten lisäksi hänen tuotantonsa käsittää installaatioita, valokuvateoksia sekä yhteisö- ja ympäristötaidetta. Hänet valittiin vuonna 2008 Ornamon vuoden taiteilijaksi ja tänä vuonna hänelle myönnettiin valtion ylimääräinen taiteilijaeläke.
Näyttelyyn on vapaa pääsy.
Tervetuloa avajaisiin tiistaina 11.7. klo 17-20!
***
Yhteysvene lähtee Kaivopuiston laiturista, Café Ursulan vierestä tasalta ja puolelta (klo 14.30 ei vuoroa).
Aikuisen meno-paluu 6,5 €. Lapset ja eläkeläiset 4,5 €.
Veneessä käy vain korttimaksu tai mobilepay.
Nosta laiturin valkoinen viitta ylös, jotta vene tietää tulla hakemaan.
ENG
Forking Paths is the second part of Virpi Vesanen-Laukkanen´s retrospective exhibitions. First part, Meeting Points, was on display earlier this year in the Craft Museum of Finland. On Harakka island her artworks are exhibited in Gallery Telegraph, Kasematti IV, Nature House and laboratory in Artist´s House.
The exhibition features artworks from several decades, e.g. hand printed art textiles from the1990´s and artworks from the 21st century, that have been made of candy wrappers, clothes and jewelry. These materials are recycled, found at flea markets or donated, worn by time and people.
Virpi Vesanen-Laukkanen is a textile and visual artist, art educator MA, living in Helsinki and working in the Artists’ House on Harakka island. In addition to textile works, her artistic work includes also installations, photographic works as well as community and environmental art. She was awarded 2008 Ornamo´s Artist of the Year and this year she was granted supplementary artist pension.
The exhibition is open Tu-Su 12-17. Welcome!
The exhibition is kindly supported by the Arts Promotion Centre Finland.
***
The connecting boat departs from the Kaivopuisto pier, next to Café Ursula at even hours and at half (no service at 14.30).
Adult return fare 6,5 €. Children and pensioners 4,5 €.
Only card payment or mobilepay is accepted on the boat.
Lift up the white cape on the pier so that the boat knows to come and pick you up.